Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. joulukuuta 2013

Myrskyjä ja joulun aikaa


Viime kuukausina on ollut useampia tuulispäiviä. Meillä on säästytty pahimmilta tuhoilta onneksi; puita on metsästä kaatunut kymmenkunta, ja kasvihuone on muuttanut pois kotoa pellon laitaan. Ei mitään mitä ei saisi korjattua melko helposti. Yksi puu on kaatunut metsälaitumen verkon päälle, mutta se ei ole kovin iso korjaushomma sekään. Kolme vuotta sitten oli myös myrskyisempi jakso, ja sen aikoihin saimme pojan. Hän sai nimekseen Myrsky, ja pojalla on ollut ihmettelemistä viimeaikoina, kun taas puhutaan myrskystä televisiossa!

Joulu tuli vihdoin, ja päästiin näkemään lasten iloja pakettien kanssa. Ollaan syöty tietysti hyvin, myös omaa lammasta. Lahjoja löytyi paljon kirppikseltä, erityisesti en muuten ostellutkaan, kuin lapsille. Siskolle tein lehmätaulun, ja äidille vein kesällä kuivaamaani yrttiteetä.
Joulun alla syntyi neljä kaninpoikasta. Elämä jatkaa rullaamistaan. Lunta ei ole lähimainkaan, ja jotenkin tunnelma eläimilläkin on keväinen -silti pääsin kiinni joulun tunnelmaan.

Nyt joulupäivän aloitin jo ennen kolmea, siivosin varastoa, haravoin pihaa, siivoilin karsinoita ja leikkasin kaikkien kanien kynnet. Ilmat ovat niin lämpimät, että tänään vielä kerin kadelta lampaalta villoja. Eläinpuuhat ei lopu joulunakaan, mikä on enemmän iloinen asia, kuin mitenkään pakkopullamaista. Ei joka joulu pääse aamuyöstä nauttimaan pihan haravoinnista!

Kohta tämä lämmin talvi taittuu vuoteen 2014, ja niin moni asia on muuttumassa. Jännityksellä kohti uusia haasteita.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukuu! Uuhien astutus ja jouluun valmistautumista

Joulukuu toi vihdoin hiukan valkeutta. Luminen metsä ja piha.. niin kaunista!
Pistimme kaksi uuhta pässin kanssa yhteen, jos keväästä saisi karitsoja. Kuvassa oleva Eleanor on vielä sen verran pieni, että hän jää nyt Kerttu uuhemme kanssa menemättä pässille. Ehkä keväällä sitten katsomme jos silloin laittaisi.

Joulu lähestyy, ja kun talossa on pieniä lapsia, niin sen merkitys on melkoinen. Ollaan leivottu ensimmäiset piparit jo, ja syötykkin. Kolme vuotias ei muista oikein viime joulua, ja se oliki hiukan erikoinen, kun pääsin synnytysosastolta kotiin 23.pvä, eikä meillä mitään oikein ihmeellistä joulua päässyt olemaan. Tämä on ensimmäinen hänen oikein kunnon joulunsa, josta hän pääsee jo paremmin nauttimaankin. Lahjoja on mietitty, ja muutama ostettukin -pääosin lapsille. Enemmän koitan ajatella itse tehtyä ja kerättyä antavani. Rahaa ei paljon ole, enkä erityisesti muutenkaan tahdo lähteä krääsän hankintaan.
Joulupöytään laitetaan lammasta tai kukkoa, sen mukaan kumpaa on tässä tarjolla. Kalaa pitää olla ehdottomasti, kun tulisi vielä hyvä kalastuskeli tässä ennen, niin mies pääsisi kalaan.
Nyt kun olen vihdoin alkanut kokea tätä tilaa ja taloa omakseni, niin asioiden tekeminen ja juhlatunnelman luominen tuntuu aivan erityiseltä. 

Iloisena yllätyksenä navetan vintiltä löytyi vanha lihamylly. Sillä tehdään varmasti jauhelihaa ihmisille ja kissoille paljon! Ihana oppia käyttämään tätäkin.
Yksi pala lisää minun emännäksi opettelun palapelissä.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ensimmäinen päivä joulun odotusta

Joulukuun ensimmäinen päivä! Pakkanen tekee kuvioita ikkunoihin, posket punoittaa ja vihdoin saa ripustella jouluvaloja.


Raskaus on melkein ohi enkä liiku paljon pois kotoa siitäkään syystä, että olo on hivenen kömpelö :) Koti myös tuntuu todella tärkeältä nyt, ja kotiin panostaminen. Joulukin tuntuu jotenkin tärkeämmältä kuin aikoihin, kun on pieni ihminen kotona, ja toinen tulossa.
Hiukan kyllä jännittää meneekö joulu sairaalassa, vai saanko olla kotona.
Pihakuusi sai tähtivalonsa ja muutaman joulupallon -heti niinkuin näyttäisi koko piha jotenkin ihan erillaiselta!
Puita saa kantaa sisälle monta korillista päivässä, tänään on ollut koko päivän mittari -19-20 asteessa. Ensimmäinen kunnon pakkaspäivä. Mutta me sinnitellään, eikä tahdota pattereita vielä päälle -paitsi lastenhuoneeseen.
Ihana joulukuu on täällä!