Myrskyjä ja joulun aikaa

Viime kuukausina on ollut useampia tuulispäiviä. Meillä on säästytty pahimmilta tuhoilta onneksi; puita on metsästä kaatunut kymmenkunta, ja kasvihuone on muuttanut pois kotoa pellon laitaan. Ei mitään mitä ei saisi korjattua melko helposti. Yksi puu on kaatunut metsälaitumen verkon päälle, mutta se ei ole kovin iso korjaushomma sekään. Kolme vuotta sitten oli myös myrskyisempi jakso, ja sen aikoihin saimme pojan. Hän sai nimekseen Myrsky, ja pojalla on ollut ihmettelemistä viimeaikoina, kun taas puhutaan myrskystä televisiossa!

Joulu tuli vihdoin, ja päästiin näkemään lasten iloja pakettien kanssa. Ollaan syöty tietysti hyvin, myös omaa lammasta. Lahjoja löytyi paljon kirppikseltä, erityisesti en muuten ostellutkaan, kuin lapsille. Siskolle tein lehmätaulun, ja äidille vein kesällä kuivaamaani yrttiteetä.
Joulun alla syntyi neljä kaninpoikasta. Elämä jatkaa rullaamistaan. Lunta ei ole lähimainkaan, ja jotenkin tunnelma eläimilläkin on keväinen -silti pääsin kiinni joulun tunnelmaan.

Nyt joulupäivän aloitin jo ennen kolmea, siivosin varastoa, haravoin pihaa, siivoilin karsinoita ja leikkasin kaikkien kanien kynnet. Ilmat ovat niin lämpimät, että tänään vielä kerin kadelta lampaalta villoja. Eläinpuuhat ei lopu joulunakaan, mikä on enemmän iloinen asia, kuin mitenkään pakkopullamaista. Ei joka joulu pääse aamuyöstä nauttimaan pihan haravoinnista!

Kohta tämä lämmin talvi taittuu vuoteen 2014, ja niin moni asia on muuttumassa. Jännityksellä kohti uusia haasteita.

Uusi vuosi, uusi vauva ja vanhat ihanat nurkat!

Meidän vauva syntyi piirun verran ennen joulua. On taas vauva-arjessa opettelua, vaikka vastahan meidän Myrsky on 2-vuotta! Lapsen saamisessa järkyttää se alkuvähti, kun vauvaa saa imettää jatkuvasti ennen maidon nousua, ja samalla olo on kun jyrän alle jääneellä. Mutta arki tasoittuu nopeaan onneksi, ja jo nyt on olo lähes normaali, ja vauvan kanssa toimiminen menee lähes rutiinilla. Imettäminen on niin yksinkertaista pullotteluun verrattuna, että toivoo vaan, että maitoa riittäisi.

Vauva on aivan veljensä näköinen. Ihana!

Kotiäitinä olo jatkuu nyt sitten ainakin tämän vuoden. Jos vaan mitenkään pystyn jäämään kotiin vielä sen jälkeen kun putoan kotihoidontuelle. Tiukkaa tulee olemaan, mutta saa nähdä miten käy. Työnhaku on etäinen ajatus tällä hetkellä -ja niin tuntuu olevan sekin, mikä minusta isona siten oikein tulee, kun eläinalalle opiskelu näyttää olevan kovin mahdotonta koulujen etäisyyden ja oppisopimuspaikkojen puuttumisen vuoksi. Maailman realiteetit saattavat ajaa minut jotain vain rahan vuoksi tehtävää työtä tekemään tässä ajallaan. Eläinten parissa tehtvää työtä voisi tehdä, vaikka siitä saisi vain 1000€ kuussa., mutta miksi sellaista ei ole?

Nautin kotona olemisesta. Tämä on maailman paras paikka. Täällä voi pitää polkupyörää olohuoneessa koristeena, kuunnella oman lapsen hassuja sanoja ja syödä miehen kalastamaa ahventa. Ei tällaista muualla ole.
Eilen mies toi kotiin ison kasan ahvenia, nyt pitää olla parina päivänä ruoka-aikaan visusti hellan vieressä, nam!

Uutenavuotena poltettiin jätkänkynttilää pihassa ja poika ihmetteli tähtisädetikkuja. Meillä ei ammuta raketteja. Väkisin niitä kuulee, kun lähistöllä on muitakin ihmisiä, mutta onneksi raketteja ei enää paukutella päiväkausia niin kuin ennen.

Hyvää vuotta 2013 ihmiset!

Puiden lämpöä ja maatalon pikkupoja puhumaan opettelua

 Talvi meinasi tulla hetkessä, ykskaks oli sisällä ihan kylmä ja puiden kantaminen sisälle alkoi toden teolla. Onneksi mies on metsuri ja saanut puita tehtyä runsaasti tänäkin vuonna, niin ei tarvitse niiden polttamista kitsastella. Riittävät varmasti kevääseen asti! Siinä on joka aamu jotain sykähdyttävää, kun saa laittaa takkaan tulen ja katsella liekkejä. Tietysti siihen kyllästyykin jo hiukan siinä vaiheessa, kun tuntuu ettei talvi lopu ikinä -eli joskus helmi-maaliskuun kylminä pakkaspäivinä -mutta nyt vielä jaksaa nauttia täysillä puiden ritinästä ja hitaasti tulevasta lämmöstä.
Meidän talo ei ole niin läpitiivis, etteikö villasukkia ja villatakkia tarvittaisi lämmittelystä huolimatta, mutta siinäkin on oma hohtonsa. Pidetään pattereita päällä mahdollisimman vähän. Tämä talo on hiukan liian suuri ja avoin meille, joten sähkölaskun vuoksi kyllä kannattaakin!


Meidän ihana poikamme on aloitellut puhumisen melko myöhään. Hän on jo kaksi, ja nyt vasta alkaa tulla ensimmäisiä lauseita. Mielenkiinnon kohteet on hyvin poikamaisia, ja ensimmäiset kunnolla sanotut sanat ja lauseet liittyy pääasiassa niihin: useimmin hän sanoo lava-auto, rekka-auto, paloauto, puauto(joka on punainen auto), poliisiauto ja lauseista "auton ääni kuuluu". Tuosta lauseesta huokuu se, että asumme paikassa, jossa auton äänen kuulumiseen kiinnitetään huomiota :)
Sanoo hän myös Auti joka tarkoittaa koiraamme Nuutia, kissa, Miska, isi, jäätelö, sski(sylkkyyn) ja puuro -mutta ei koskaan vieläkään äiti. Joskus hän katsoo paitani alle vatsaa, ja sanoo "kukkuu vauva kukkuu". Se on suloista! Ei hän vielä tietysti ymmärrä pikkusisaren maailmaan tulon merkitystä, mutta jotenkin hän on kuitenkin ymmärtänyt vauvan ja masun yhteyden. Ja että äidin sylissä on nykyään ihan outoa istua, kun vatsa on hänen tiellään!
Hänen ensimmäinen lapsenomaisen suloinen oma sanansa on häntä-auto, joka tarkoittaa autoa jonka perässä on esim asuntovaunu, tai veturia jonka perässä on vaunuja.
Myrsky on hyvin maalainen lapsi, hän rakastaa traktoreita ja on kovasti innoissaan jokaisesta autosta joka ajaa talomme ohi. Isän sylissä traktorissa istuminen on hänen lempipuuhaansa, ja haaveilen että joskus vielä saan hänet myös rekka-auton kyytiin! Olen niin iloinen kun saan kasvattaa lasta täällä, ja hän oppii tämän maalaisuuden pienestä ihmisestä asti!

Nyljin tämän vuoden viimeiset kukkopojat, ja sain talteen kaksi ihanaa sydänsulkaa, jotka ovat kuvassa alimmaisena. Näin raskaana ollessa sitä ottaa kaiken niin merkkinä jostain, ja ne on pakko säästää!

Luovuuspuuhaa syyspihalle ja viimeiset klapit sisälle

Olen aina ollut kova puuhailemaan käsilläni, mutta minulta puuttuu täysin näkemys kauniista puutarhasta ja kukkien asettelusta yms. Nyt kun vihdoin koti alkaa tuntua enemmän omalta, niin pihaa katsoo uusin silmin. Tasaisuutta ja tylsyyttä tekee mieli rikkoa hyvän mielen asioilla -pirskotella hymyjä lakastuvaan ilmaan.

Olen aloittanut pihan omaistamisen!

Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni kahteen ikkunaan, jotka ovat talosta pois päin, ja näkyvät muillekkin. Ne ovat ummessa kylmyyden pois pitämiseksi pumppuhuoneesta, ja ikkunoiden välissä alkoi vihertää ja monenlaista roskaa ja outoa möhnää pesiytyi niihin. Isompiin ikkunoihin laitoin lakanaan piirtämäni lapsihahmon, ja ylimpiin pieniin vanhoja kauniita piirrettyjä Kotilieden kansia. Tarkoitus oli saada ikkuna pysymään melko vaaleana, ja alaosa ainakin sellaisena, että siihen saa vaihtaa kuvan mielialojen ja vuodenaikojen mukaan. Tämä oli kokeilu, en tahtonut pistää siihen liikaa aikaa, koska pelkäsin, että idea olisi ihan tyhmän näköinen -mutta olen ihan tyytyväinen!

Seuraava projekti oli talon numerokyltin teko. Mietin alkuun lyhyttä lautaa, johon olisin maalannut kissan silhuetin jonka sisälle talon numeron -mutta lähdin kuitenkin suureellisempaan kun huomasin ulkorakennuksen seinään nojaavan paksun pidemmän lankun. Maalasin siihen aasin ja tytön kuvan ja lakkasin venelakalla. Yläosaan maalasin tien nimen ja talon numeron. Saa nähdä mihin se saadaan kiinni, nyt lankku on vaan nojallaan navetan seinää vasten ison maitotonkan vieressä.

Saa nähdä mitä kaikkea sitä pihalle keksii ajallaan. Etenkin nyt syksyllä kun kukkien värit ja vihreys on lähes kokonaan poissa, on pihaan kiva saada värejä. Omanlaistaminen on tärkeä prosessi!


Viimeiset klapit on heitetty sisään. Myrskykin oli ahkerasti mukana, hän on niin kova auttamaan. Pitkään klapien sisälle laittamisen jälkeenkin hän kantoi erinnäisiä tikkuja puuhuoneeseen kovasti puhisten. Hänen auttamistyöhönsä kuuluu aina suurieleinen puhiseminen, mikä on hyvin huvittavaa!
Minä en ole pystynyt olemaan kaikessa avuksi niin paljon kuin tahtoisin, vauva alkaa painaa ja kumartelu on alkanut todella käydä selän päälle. Mutta hengessä olen mukana, ja lapsenvahtina.

Syksy on niin kaunis. Lampaiden vatsat pyöristyy, ja karitsojen tulemista jännitetään. Ihan uuden alun tuntua.

Pihlaja ja muita puita. Kukkaihastuksia.

Mies on istutellut useita puita tontille pitkin kevättä. Se tuntuu olevan yksi hänen lempipuuhistaan! Hän on ammatiltaan metsuri ja hän puuhailisi kaikkea puihin liittyvää kaiket päivät. Tammia meidän tontilla on kasvamassa hurjan paljon, ihan pieniä vasta. Saa nähdä miten monet kasvavat aikanaan isoksi. 

Minun lempipuuni on pihlaja. Jostain syystä minuun on iskostunut ajatus, että olen onnellisimmillani kun pihlajanmarjat ovat punaisia. En tiedä mistä tämä on saanut alkunsa, mutta tunne on hyvin voimakas. Odotan joka vuosi punaisia pihlajanmarjoja.

Kuvassa on meidän poikamme Myrsky Santeri, ja hänen syntymänsä kunniaksi istutettu puu. Myrsky täyttää alkusyksystä kaksi vuotta.

Tämä kukka on minun lempikukkani! En vaan tiedä mikä tämä on. Osaisiko joku sanoa? Kieltämättä kukat ovat pienet, mutta hyvin pistävän väriset ja loistavat kauas. Toinen lempikukkani on ehdottomasti ohdake. Kauniita molemmat.

Meillä on värikkäät kukkaistutukset ympäri taloa, ja muutama penkki pihassa. Olen ihan tumpelo kukkien kanssa -tunnistan siis juuri tuon ohdakkeen, kun se on niin kaunis, mutta en juuri muuta! Meillä on varmasti hienoja ja vanhoja arvostettuja kukkia paljon, pitäisi oikein kuvata niitä jos joku osaisi tunnistaa, mutta minä en osaa ikävä kyllä arvostaa niitä niin kuin pitäisi. Oma kiinnostus on nyt toisaalla. Ehkä joskus se kiinnittyy kasveihinkin, sitten aikanaan. Aina olen ajatellut, että sitten vanhempana sitä ehtii hoitaa pihaa paremmin, nyt tykkään enempi sellaisesta niittymäisestä vaikutelmasta, että kaikkea mahdollista kasvaa hurjan korkealle!

Olen haaveillut sellaisesta pihasta, joka olisi aidoilla ympäröity, ja edessä olisi iso puinen portti. Pihassa voisi kanat ja ihmiset juosta vapaana, ja vaikka lampaatkin. Tämä on käytännössä mahdotonta täällä, kun yritän suojella kasveja, eikä mies ole kovin innoissaan.
Joskus asuin Loimaalla, ja ajoin ajoittain sellaisen pihan ohi, joka oli aidattu ja jossa kaksi hevosta talsi ihan talon portaille asti kun elivät vapaana siellä. Se olisi ihan unelmaa -mutta saattaisi vaatia sen, että asuisi yksinään, siihen voi olla vaikea saada toista ihmistä suostumaan!

Joskus kyllä minäkin kadehdin siistiä pihaa, kun niitä ihmiset aina ihastelevat. Mutta taas kun ajattelen minunlaista ympäristöä, joka ei aiheuta turhia rasitteita, niin nyt on hyvä. Ehkä mies vielä istuttaa meille niin paljon puita, että asutaan kohta metsässä! Eikä metsässä ainakaan ruohoa voi leikata! Se olisi minun mieleeni se.