tiistai 24. joulukuuta 2013

Myrskyjä ja joulun aikaa


Viime kuukausina on ollut useampia tuulispäiviä. Meillä on säästytty pahimmilta tuhoilta onneksi; puita on metsästä kaatunut kymmenkunta, ja kasvihuone on muuttanut pois kotoa pellon laitaan. Ei mitään mitä ei saisi korjattua melko helposti. Yksi puu on kaatunut metsälaitumen verkon päälle, mutta se ei ole kovin iso korjaushomma sekään. Kolme vuotta sitten oli myös myrskyisempi jakso, ja sen aikoihin saimme pojan. Hän sai nimekseen Myrsky, ja pojalla on ollut ihmettelemistä viimeaikoina, kun taas puhutaan myrskystä televisiossa!

Joulu tuli vihdoin, ja päästiin näkemään lasten iloja pakettien kanssa. Ollaan syöty tietysti hyvin, myös omaa lammasta. Lahjoja löytyi paljon kirppikseltä, erityisesti en muuten ostellutkaan, kuin lapsille. Siskolle tein lehmätaulun, ja äidille vein kesällä kuivaamaani yrttiteetä.
Joulun alla syntyi neljä kaninpoikasta. Elämä jatkaa rullaamistaan. Lunta ei ole lähimainkaan, ja jotenkin tunnelma eläimilläkin on keväinen -silti pääsin kiinni joulun tunnelmaan.

Nyt joulupäivän aloitin jo ennen kolmea, siivosin varastoa, haravoin pihaa, siivoilin karsinoita ja leikkasin kaikkien kanien kynnet. Ilmat ovat niin lämpimät, että tänään vielä kerin kadelta lampaalta villoja. Eläinpuuhat ei lopu joulunakaan, mikä on enemmän iloinen asia, kuin mitenkään pakkopullamaista. Ei joka joulu pääse aamuyöstä nauttimaan pihan haravoinnista!

Kohta tämä lämmin talvi taittuu vuoteen 2014, ja niin moni asia on muuttumassa. Jännityksellä kohti uusia haasteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti