Olkia ja remonttimietteitä

 Talvipakkasista nauttii vielä aika paljon, etenkin kun näkee miten kevät hiljalleen alkaa näkyä! Lopputalvessa vaikeinta on innon kesyttäminen, kun ei millään malttaisi odottaa vaan tekisi mieli tehdä niin tuhatta puuhaa yhtä aikaa!

Olkia on taas haettu. Saa nähdä löydetäänkö tarpeeksi olkia, jotka riittävät syksyyn asti.

 Oli niin märkä syksy, että monilta meni oljet piloille, ja mekin ollaan ostetuista jouduttu plokkaamaan pois monia homeisia. Tarkka saa olla että syöttää vaan hyvälaatuista. Mennään sitten hyvällä liotetulla heinällä loppukesä jos ei syksyyn riitä oljet.

Puut ovat riittäneet hyvin tänätalvenakin, vaikka ollaan lämmitetty paljon.

Talosta karkaa lämpö monesta kohtaa, ja siinäkin on yksi kevään tullen alkava puuhastelu, kun lähden tiivistämään seinien rakoja ja mietitään miten saadaan kämppää jaettua pienempiin osiin. Haaveena olisi saada alakerran ja yläkerran väliin seinä ja ovi, jottei alakerran lämmitykset karkaisi ylös, ja eteinen pitää saada jotenkin tiiviimmäksi. Kesällä hiukan pakkaa unohtumaan talven kylmyys, mutta näiden parissa pitää muistaa askarrella ensitalvea varten. Samaten navetassa täytyy rakennella hiukan, jotta saadaan hyvät toimivat tilat kanoille ensi talveksi. Ollaan oltu tämä talvi ilman kanoja.

Yhä vaan talven taittumista odotellessa!

Syksyn tuloa, vauvan odotusta ja kalastava mies

Syksy on päättänyt taas tulla, ja pihlajanmarjat ovat vihdoin punaisia! Minä olen aina sanonut, että olen elämässäni onnellisimmillani silloin, kun pihlajanmarjat ovat punaisia. Pihlaja on lempipuuni. Rakastan tätä aikaa. Ilmat viilenee, ja öisin on ihana nukkua ikkuna auki -ei ole kuuma eikä kylmä. Kaikki muuttuu ja on paljon värejä, mikään ei hiosta eikä painosta, on vaan raikasta.

Tänä syksynä elämää rikastuttaa raskaus. Viikkoja on täynnä 23, ja joulun tienoilla pieni ihminen saattaa tupsahtaa maailmaan.

Tässä kuvassa peipi on vasta 16 viikkoa. Hän on kova jumppaamaan ja muistuttelee olemassaolostaan usein. Tämä raskaus on ollut paljon helpompi kuin kaksi edellistä, ja aika kuluu hujauksessa -saattaa johtua osittain tuosta meidän kaksi vuotta juuri täyttävästä pojanviikarista, joka pitää vanhemmat hivenen varpaillaan ja paljon hymyssäsuin!
Olen jaksanut olla mukana kaikessa raskaudesta huolimatta, tänään vielä sujuvasti raspasin aasien kaviot ja rakentelin miehen kanssa aitausta. Koiran kanssa tosin enemmän käydään nyt pyörälenkillä, kuin metsässä kävelemässä. Minulla on aina ollut vähän taipumusta supistella herkästi, ja nyt myös istukka oli kohdunsuulla, jonka vuoksi olen erityisen varovainen. Levätä täytyy kun vähänkin tuntuu siltä, mutta olen ollut hyvin voimissani.
Olen ostanut peipille vain vähän asioita, yksi ihana vauvan vanha kylpypyyhe tuli lahjana paketissa, ja tykkään siitä kovasti! Kangas on tällainen

Minulla on kotona sellainen voimia tuova ilo, kuin kalastava mies!

Hän tuo voimia muillakin tavoilla kuin kalastamalla, mutta on odottamatonta miten paljon sitä elämässä nauttii sellaisesta asiasta kuin ruuasta, jonka toinen on itse saalistanut tai kerännyt, ja tuo kotiin. Kalastamisen lisäksi hän sienestää ja marjastaa, ja tuntee hyvät apajat tästä läheltä.
On suuri onni asua kalastavan miehen kanssa. Siinä on jotain hellyyttävää, sellaista huolenpidon tunnetta, mitä sei tai herkusienipaketin kaupasta kotiin tuova mies ei voi herättää. Ja sitä pärjäämisen meininkiä, että jos joskus onkin vähän tiukkaa, niin ei haittaa, me saadaan kyllä ruokaa aina ja selvitään -joka tilanteessa ei tarvita kauppaa ja rahaa.

Pihlaja ja muita puita. Kukkaihastuksia.

Mies on istutellut useita puita tontille pitkin kevättä. Se tuntuu olevan yksi hänen lempipuuhistaan! Hän on ammatiltaan metsuri ja hän puuhailisi kaikkea puihin liittyvää kaiket päivät. Tammia meidän tontilla on kasvamassa hurjan paljon, ihan pieniä vasta. Saa nähdä miten monet kasvavat aikanaan isoksi. 

Minun lempipuuni on pihlaja. Jostain syystä minuun on iskostunut ajatus, että olen onnellisimmillani kun pihlajanmarjat ovat punaisia. En tiedä mistä tämä on saanut alkunsa, mutta tunne on hyvin voimakas. Odotan joka vuosi punaisia pihlajanmarjoja.

Kuvassa on meidän poikamme Myrsky Santeri, ja hänen syntymänsä kunniaksi istutettu puu. Myrsky täyttää alkusyksystä kaksi vuotta.

Tämä kukka on minun lempikukkani! En vaan tiedä mikä tämä on. Osaisiko joku sanoa? Kieltämättä kukat ovat pienet, mutta hyvin pistävän väriset ja loistavat kauas. Toinen lempikukkani on ehdottomasti ohdake. Kauniita molemmat.

Meillä on värikkäät kukkaistutukset ympäri taloa, ja muutama penkki pihassa. Olen ihan tumpelo kukkien kanssa -tunnistan siis juuri tuon ohdakkeen, kun se on niin kaunis, mutta en juuri muuta! Meillä on varmasti hienoja ja vanhoja arvostettuja kukkia paljon, pitäisi oikein kuvata niitä jos joku osaisi tunnistaa, mutta minä en osaa ikävä kyllä arvostaa niitä niin kuin pitäisi. Oma kiinnostus on nyt toisaalla. Ehkä joskus se kiinnittyy kasveihinkin, sitten aikanaan. Aina olen ajatellut, että sitten vanhempana sitä ehtii hoitaa pihaa paremmin, nyt tykkään enempi sellaisesta niittymäisestä vaikutelmasta, että kaikkea mahdollista kasvaa hurjan korkealle!

Olen haaveillut sellaisesta pihasta, joka olisi aidoilla ympäröity, ja edessä olisi iso puinen portti. Pihassa voisi kanat ja ihmiset juosta vapaana, ja vaikka lampaatkin. Tämä on käytännössä mahdotonta täällä, kun yritän suojella kasveja, eikä mies ole kovin innoissaan.
Joskus asuin Loimaalla, ja ajoin ajoittain sellaisen pihan ohi, joka oli aidattu ja jossa kaksi hevosta talsi ihan talon portaille asti kun elivät vapaana siellä. Se olisi ihan unelmaa -mutta saattaisi vaatia sen, että asuisi yksinään, siihen voi olla vaikea saada toista ihmistä suostumaan!

Joskus kyllä minäkin kadehdin siistiä pihaa, kun niitä ihmiset aina ihastelevat. Mutta taas kun ajattelen minunlaista ympäristöä, joka ei aiheuta turhia rasitteita, niin nyt on hyvä. Ehkä mies vielä istuttaa meille niin paljon puita, että asutaan kohta metsässä! Eikä metsässä ainakaan ruohoa voi leikata! Se olisi minun mieleeni se.