"Irti oravanpyörästä", omavaraisuus ja eläminen

Tilasin meidän kirjastoon kirjan "Irti oravanpyörästä" joka oli ihan huikea elämys! Ihmiset on kovin erillaisia, mutta minulle se kirja edusti täydellistä maailmaa jota kohti suuntaaminen on ainut mahdollisuus olla onnellinen. Olen siitä onnellisessa asemassa, että tiedän mikä tekee minut onnelliseksi. Pohja minun onnellani on oikeilla puitteilla, sillä että minulla on mahdollisuus rahallisesti "köyhäillä" ilman makaroni-tonnikala linjaa, kasvattaa ruokaa itse, kerätä ja kuivattaa. Oppia luontoa ja elämään luonnosta. Minulla on nyt oikeat puitteet, loput onnesta minä luon itse.
Eniten minun elämääni ja energiaani on kuluttanut vääränlainen stressi. Kiirestressi. Stressi muiden ihmisten asioista. Minä en ole ns. ihmisihminen. Minun on aina ollut vaikea luoda ja pitää ystävyyssuhteita, etenkin koska niitä jotka jaksavat puhua asioista joista minä olen kiinnostunut ei ole tuntunut löytyvän. Mielelläni minä kasvattaisin yrttejä ja vihanneksia toisen ihmisen kanssa, joka olisi ystäväni eikä mieheni. Vaihtaisin elintarvikkeita ja niksejä, koittaisin tehdä saippuaa ja kehrätä lankaa. Eläin- ja luontoihminen minä olen kuitenkin voimakkaasti. Ilman yhteyttä niihin minä en ole olemassa.
Parhaiten minä tunnen eläväni, kun en kuluta paljoa, ja kun saan elää vähällä. Olen perusasioiden äärellä. Kun minulla ei ole rahaa. Tietysti raha on sellainen asia, jota kun nyt hetken olisi isompi summa, voisi laittaa puitteet kerralla kuntoon(ja etenkin maksaa lainaa pois), mutta silläkin hiljaksiin laittamisella on merkityksensä. Raha sumentaa monia asioita, ja tekee kiirettä. Minä tahdon että elämä on tässä ja nyt, voin rauhassa hidastaa ja olla yhteydessä tähän ympäristöön jossa elän. Olen niin kiitollinen kaikesta, tästä elinympäristöstä ja perheestäni. Elämä tuntuu ihanalta seikkailulta kokoajan! Minä olen vaan kotona, ja minä seikkailen! Minä pystyn, elän, luon, varaudun tulevaan ja opin. 

Omavaraisuus ei ole sellainen haave, että kaiken olisi tultava omasta takaa. Minulle tämä elämäntyyli on sellainen, että tahdon mahdollisimman pitkälle pärjätä omillani. Tahdon oppia tekemään töitä omani eteen, ja sitä kautta myös nauttimaan enemmän siitä mitä minulla on. Saa tehdä asioita lämmön ja ruuan eteen. Vuodenajoilla on selkeä merkitys näiden kanssa. Nytkin yö on ollut kylmä, keittiön puuhellassa palaa tuli ja odotan, että teevesi lämpiää. Juon yhä viime kesänä kerämistäni yrteistä tehtyä teetä, ja napsin pakkasesta omia valkoherukoita. Kyllä minä jaksan odottaa, että vesi lämpiää ja että voin ottaa villatakin pois päältä. Meillä on olemassa myös sähköhella, mutta siinä on jotain ihanaa tunnelmaa, kun odottaa teeveden kiehumista puuhellalla.
On eri asia elää, ja tuntea elävänsä. Toiset tuntevat elävänsä, kun tekevät työtä jossa ovat, toisille kaveri-illat ovat sitä tärkeintä elämää. Minulle se on tätä. Olen onneton toisenlaisessa elämässä ja todella elän vain tällaisessa. Olen niin kiitollinen tästä kaikesta.

Olkia ja remonttimietteitä

 Talvipakkasista nauttii vielä aika paljon, etenkin kun näkee miten kevät hiljalleen alkaa näkyä! Lopputalvessa vaikeinta on innon kesyttäminen, kun ei millään malttaisi odottaa vaan tekisi mieli tehdä niin tuhatta puuhaa yhtä aikaa!

Olkia on taas haettu. Saa nähdä löydetäänkö tarpeeksi olkia, jotka riittävät syksyyn asti.

 Oli niin märkä syksy, että monilta meni oljet piloille, ja mekin ollaan ostetuista jouduttu plokkaamaan pois monia homeisia. Tarkka saa olla että syöttää vaan hyvälaatuista. Mennään sitten hyvällä liotetulla heinällä loppukesä jos ei syksyyn riitä oljet.

Puut ovat riittäneet hyvin tänätalvenakin, vaikka ollaan lämmitetty paljon.

Talosta karkaa lämpö monesta kohtaa, ja siinäkin on yksi kevään tullen alkava puuhastelu, kun lähden tiivistämään seinien rakoja ja mietitään miten saadaan kämppää jaettua pienempiin osiin. Haaveena olisi saada alakerran ja yläkerran väliin seinä ja ovi, jottei alakerran lämmitykset karkaisi ylös, ja eteinen pitää saada jotenkin tiiviimmäksi. Kesällä hiukan pakkaa unohtumaan talven kylmyys, mutta näiden parissa pitää muistaa askarrella ensitalvea varten. Samaten navetassa täytyy rakennella hiukan, jotta saadaan hyvät toimivat tilat kanoille ensi talveksi. Ollaan oltu tämä talvi ilman kanoja.

Yhä vaan talven taittumista odotellessa!

Maalaiseloa nimellisen vauvan kanssa ja keväthaikailua

Vauva sai nimekseen Pihlaja. Katsoin väestörekisterikeskuksesta, että kaimoja hänellä on noin 50 kappaletta. Ihme, kun minusta Pihlaja on ehkä maailman kaunein nimi! Saatan tosin olla puolueellinen.
Metsurin tyttärelle Pihlaja on oikein sopiva nimi, ja Pihlaja on aina ollut minulle tärkeä puu -joten nimi oli meille molemmille mieleen. Nimen kunniaksi aion istuttaa paljon pihlajia meidän tontille. Hänen oma pihapuunsa tulee olemaan suomenpihlaja.

Yksi kaunis pihlaja meillä onkin tuossa puuvajan nurkalla, mutta harmittelen kun se ei näy mistään ikkunasta. 

Lapsen kasvattaminen maalla on ollut melko lailla erillaista kuin kaupungissa. Ensimmäinen tyttäreni syntyi melkein 15 vuotta sitten, ja asuimme silloin kaupungissa jossa kaikki oli melkolailla lähellä. Nyt kaikki lähteminen on suuremman vähdin takana(etenkin kun pieniä on kaksi) ja vaatii aina ainakin sen, että auto lähtee käyntiin. Ulkoilu painottuu valoisaan aikaan, koska katuvaloja ei ole, ja talvella ulkoilua vähän haittaa pimeyden lisäksi liukas piha jäätyneine urineen. Ihan samanlaista hiekoituskäytäntöä ja auraamista ei meillä kuitenkaan harrasteta kuin kaupungissa. Kavereita ei myöskään ole kovin lähellä, aina täytyy oikein varta vasten sopia menoista. Iso siivu päivästä menee puita kantaessa ja taloa lämmittäessä, sekä veden ja ruuan kantamisessa eläimille.
Hyviä puolia on kuitenkin omasta mielestä enemmän kuin huonoja talvellakin! Ja keväästä syksyyn täällä eläminen on niin ihanaa, ettei talven vuoksi viitsi edes kaivata helpompia oloja.Talvella on paljon hyviä syitä hidastaa ja antaa kevätideoiden itää. Täällä väkisinkin tulee kevätihmiseksi, kun nytkin on mielessä niin paljon kaikkea mitä taas voi tehdä kun maa sulaa ja päivät pitenee, aurinko paistaa ja pihassa on lasten kiva leikkiä vaikka miten pitkään!
Aion tehdä ainkin näitä:
Istuttaa pihlajapuita
Hoitaa kasvihuone kuntoon miehen kanssa ja istutella taimia
Korjata aidat jotka on menneet rikki ja rakentaa uusia
Pyöräillä koiran kanssa nyt aivan mahdottoman rosoisilla ja jäisillä teilä
Leikata omenapuusta oksia pupuille syötäväksi
Tehdä pihataidetta luonnon heräämisestä
Hoitaa tipuja, karitsoja ja kaninpoikasia
Jättää puut hakematta ja tuntea silti että sisällä on lämmin
Mennä kylään lehmätilalle ja silittää sarvipäitä

Nytkin aurinko paistaa.

Yksinhuoltajaviikko ja keväisiä kylvöajatuksia

Edessä on yksinhuoltajan elämän harjoittelua loppuviikon. Onneksi pakkasta ei ole enempää, eikä talon lämmitys ole niin suuri homma. Pikkuvauvan ja uhmaikäisen kanssa oleminen on riittävästi näin, kun eläimetkin täytyy hoitaa kolmesti päivässä. Nopeasti sitä on tottunut siihen, että mies on joka päivä apuna, ja kaiken hoitaminen yksin vähän jännittää.
Jos lunta tulee niin paljon, että pihasta ei pääse autolla kulkemaan, niin sitten voin olla pulassa, en meinaa osaa noita auraushommia :) Mutta tuskin niin käy.

Ajatukset alkaa hiljalleen siirtyä kohti kevättä. On aika pohtia mitä esikylvetään sisälle tänä vuonna, selata siemenluetteloa ja tilata siemenet. Helmikuussa kuitenkin ensimmäiset tarvitsee pistää multaan ja jonkinlainen sunnitelma on hyvä olla valmis. Yrtteihin olen ajatellut panostaa tänä vuonna, sekä ruokaan että teehen käytettäviin yrtteihin. Mies pitää huolen perunoista, porkkanoista, kesäkurpitsoista ja tomaateista.
Odotan ihan uudella innolla istuttamista, kasvukautta ja säilömistä. Kuivatusta ja pakastamista. Alan vihdoin maalaistua näiltäkin osin!

Puiden lämpöä ja maatalon pikkupoja puhumaan opettelua

 Talvi meinasi tulla hetkessä, ykskaks oli sisällä ihan kylmä ja puiden kantaminen sisälle alkoi toden teolla. Onneksi mies on metsuri ja saanut puita tehtyä runsaasti tänäkin vuonna, niin ei tarvitse niiden polttamista kitsastella. Riittävät varmasti kevääseen asti! Siinä on joka aamu jotain sykähdyttävää, kun saa laittaa takkaan tulen ja katsella liekkejä. Tietysti siihen kyllästyykin jo hiukan siinä vaiheessa, kun tuntuu ettei talvi lopu ikinä -eli joskus helmi-maaliskuun kylminä pakkaspäivinä -mutta nyt vielä jaksaa nauttia täysillä puiden ritinästä ja hitaasti tulevasta lämmöstä.
Meidän talo ei ole niin läpitiivis, etteikö villasukkia ja villatakkia tarvittaisi lämmittelystä huolimatta, mutta siinäkin on oma hohtonsa. Pidetään pattereita päällä mahdollisimman vähän. Tämä talo on hiukan liian suuri ja avoin meille, joten sähkölaskun vuoksi kyllä kannattaakin!


Meidän ihana poikamme on aloitellut puhumisen melko myöhään. Hän on jo kaksi, ja nyt vasta alkaa tulla ensimmäisiä lauseita. Mielenkiinnon kohteet on hyvin poikamaisia, ja ensimmäiset kunnolla sanotut sanat ja lauseet liittyy pääasiassa niihin: useimmin hän sanoo lava-auto, rekka-auto, paloauto, puauto(joka on punainen auto), poliisiauto ja lauseista "auton ääni kuuluu". Tuosta lauseesta huokuu se, että asumme paikassa, jossa auton äänen kuulumiseen kiinnitetään huomiota :)
Sanoo hän myös Auti joka tarkoittaa koiraamme Nuutia, kissa, Miska, isi, jäätelö, sski(sylkkyyn) ja puuro -mutta ei koskaan vieläkään äiti. Joskus hän katsoo paitani alle vatsaa, ja sanoo "kukkuu vauva kukkuu". Se on suloista! Ei hän vielä tietysti ymmärrä pikkusisaren maailmaan tulon merkitystä, mutta jotenkin hän on kuitenkin ymmärtänyt vauvan ja masun yhteyden. Ja että äidin sylissä on nykyään ihan outoa istua, kun vatsa on hänen tiellään!
Hänen ensimmäinen lapsenomaisen suloinen oma sanansa on häntä-auto, joka tarkoittaa autoa jonka perässä on esim asuntovaunu, tai veturia jonka perässä on vaunuja.
Myrsky on hyvin maalainen lapsi, hän rakastaa traktoreita ja on kovasti innoissaan jokaisesta autosta joka ajaa talomme ohi. Isän sylissä traktorissa istuminen on hänen lempipuuhaansa, ja haaveilen että joskus vielä saan hänet myös rekka-auton kyytiin! Olen niin iloinen kun saan kasvattaa lasta täällä, ja hän oppii tämän maalaisuuden pienestä ihmisestä asti!

Nyljin tämän vuoden viimeiset kukkopojat, ja sain talteen kaksi ihanaa sydänsulkaa, jotka ovat kuvassa alimmaisena. Näin raskaana ollessa sitä ottaa kaiken niin merkkinä jostain, ja ne on pakko säästää!

Syksyn tuloa, vauvan odotusta ja kalastava mies

Syksy on päättänyt taas tulla, ja pihlajanmarjat ovat vihdoin punaisia! Minä olen aina sanonut, että olen elämässäni onnellisimmillani silloin, kun pihlajanmarjat ovat punaisia. Pihlaja on lempipuuni. Rakastan tätä aikaa. Ilmat viilenee, ja öisin on ihana nukkua ikkuna auki -ei ole kuuma eikä kylmä. Kaikki muuttuu ja on paljon värejä, mikään ei hiosta eikä painosta, on vaan raikasta.

Tänä syksynä elämää rikastuttaa raskaus. Viikkoja on täynnä 23, ja joulun tienoilla pieni ihminen saattaa tupsahtaa maailmaan.

Tässä kuvassa peipi on vasta 16 viikkoa. Hän on kova jumppaamaan ja muistuttelee olemassaolostaan usein. Tämä raskaus on ollut paljon helpompi kuin kaksi edellistä, ja aika kuluu hujauksessa -saattaa johtua osittain tuosta meidän kaksi vuotta juuri täyttävästä pojanviikarista, joka pitää vanhemmat hivenen varpaillaan ja paljon hymyssäsuin!
Olen jaksanut olla mukana kaikessa raskaudesta huolimatta, tänään vielä sujuvasti raspasin aasien kaviot ja rakentelin miehen kanssa aitausta. Koiran kanssa tosin enemmän käydään nyt pyörälenkillä, kuin metsässä kävelemässä. Minulla on aina ollut vähän taipumusta supistella herkästi, ja nyt myös istukka oli kohdunsuulla, jonka vuoksi olen erityisen varovainen. Levätä täytyy kun vähänkin tuntuu siltä, mutta olen ollut hyvin voimissani.
Olen ostanut peipille vain vähän asioita, yksi ihana vauvan vanha kylpypyyhe tuli lahjana paketissa, ja tykkään siitä kovasti! Kangas on tällainen

Minulla on kotona sellainen voimia tuova ilo, kuin kalastava mies!

Hän tuo voimia muillakin tavoilla kuin kalastamalla, mutta on odottamatonta miten paljon sitä elämässä nauttii sellaisesta asiasta kuin ruuasta, jonka toinen on itse saalistanut tai kerännyt, ja tuo kotiin. Kalastamisen lisäksi hän sienestää ja marjastaa, ja tuntee hyvät apajat tästä läheltä.
On suuri onni asua kalastavan miehen kanssa. Siinä on jotain hellyyttävää, sellaista huolenpidon tunnetta, mitä sei tai herkusienipaketin kaupasta kotiin tuova mies ei voi herättää. Ja sitä pärjäämisen meininkiä, että jos joskus onkin vähän tiukkaa, niin ei haittaa, me saadaan kyllä ruokaa aina ja selvitään -joka tilanteessa ei tarvita kauppaa ja rahaa.