Satokausi jatkuu ja elämä soljuu eteenpäin

Ihana satokausi jatkuu, mutustelu ja säilöminen jatkuu. Kuvuri käy, purkit täyttyy. Haave suuremmasta omavaraisuudesta lisääntyy jokaisen itsekasvattaman syötävän myötä.
Jos pyörii ensi kevät mielessä, ja syksyn toimet sitä varten. Mitä istutetaan, miten tätä meidän maata aletaan käyttää, jotta turha nurmikko saa jäädä unholaan, ja paras hyöty irti kaikesta. Maakellari! Voi miten minä haaveilen maakellarista! Ja steviaa, yrttejä, marjoja, juureksia -kaikkea ensi vuonna paljon enemmän! Kitkemistä, ihanaa, elämää.

Viellä puolukat kypsyvät ja sieniä saisi tulla enemmän. Mutta tämäkin riittää, tyytymätön en ole, tämä vuosi on ollut parhain oppivuosi elämässä -niin tässä kuin muissakin asioissa.

Lasten kanssa kun on aikaa ja mahdollisuus istua vielä kivetyksellä rauhassa auringosta nauttien. Ihmetellä luonnon muuttumista, vielä kukkii ja on eloisaa, edessä jossain on lepokausi.

Ei minulta mitään puutu.

Huh hellettä, onnea ja puutarhapuuhia

 Porkkanat, perunat, herneet, vadelmat, sipulit ja persiljat saa käydä kantamassa keittiöön joka päivä. Mieletöntä syödä itse kasvattamia eväitä. Ihan eri tuntu, kuin syödä ruokaa jonka on itse ansaitsemillaan rahoilla ostanut. Tätä on odotettu ja jännitetty. On erikoista olla itsestään ylpeä tällä tavalla.

Mös villivadelmia tuntuu olevan nyt todella paljon. Olen kerännyt vadelmia pikkupusseihin talvea varten naposteltavaksi, pikkukarkeiksi.  Vadelmia ollaan saatu pakastimeen asti kyllä hiukan vähän, poikamme on niin perso vadelmille, että suuhun menee suurin osa. Mutta ei haittaa, ehkä jo ensi vuonna saadaan lisää vadelmapuskia. 

Projekti ´hedelmätarha´ alkaa kohta, ja sinne on hedelmäpuiden lisäksi tarkoitus istuttaa runsaasti marjapuskia.

Ensi vuodelle tarvitsen myös lisää minttua ja steviaa.

Sade on jättänyt meidät välistä hiukan liian monta kertaa, mutta kaikki kasvaa silti aika hyvin. Kastelua ei ole liiemmin tarvittu. Ihanat ipanat on nauttineet kesästä ja nakuilusta -nakuilu on myös yksi maalla asumisen hyviä puolia!

Ipanat on rakkautta, vaikka elämä olisi miten stressaavaa niin he tekevät siitä aina onnellista.

Minä taas vietän hiukan aikaa pohtien tulevaisuutta ja työasioita, ja murehdin rahaa ja sitä miten vaikeaa on pärjätä omillaan kun kaikki on niin kallista. Ja toisaalta tiedän, että kaikki kyllä järjestyy, aina. Tämäkin välivaihe on vain etappi kohti sitä hetkeä, kun kaikki on selkeää. Ainakin olen kasvanut yli monista haaveista, ja olen oivaltanut haaveilevani uusista asioista.

Huomaan, että en koskaan enää vajoa synkkyyteen. Elämän pohjavire on toiveikas ihan vallan. Täällä rauhallisissa puiteissa on helpompi olla onnellinen.

Onko kosketus paha asia, vaikka se parantaisi ihmisen?

Lasten kanssa ei voi välttyä läheisyyden voimaannuttavalta kokeukselta. Pienten kanssa syli ei ole koskaan tyhjä, ja halaukset kuuluvat heräämiseen, nukahtamiseen ja jokaiseen hetkeen sillä välillä.
Läheisyys ja kosketus ovat ihmiselle usein tärkeitä asioita, jotka lisäävät omanarvon tuntua ja itsensä hyväksymistä. Kovin usein näkee ihmisen, joka tuntuu noustakseen tarvitsevan fyysistäkin lohdutusta ja hyväksyntää. Miksi sitten läheisyys on niin vaikeaa ja monimutkaista?

Ihmisen kyky seksuaalisoida tilanteet rikkoo voimaannuttavan läheisyyden mielekkyyden. Jos tahdot istua ystäväsi viereen ja hieroa ja ihastella hänen käsiään, toinen melkein automaattisesti tuntee tulleensa isketyksi ja vaivautuu -tai vastaa eleeseen osoittamalla, että tilanne on hänelle seksuaalinen. Voiko ja saako ihminen kaivata ja antaa läheisyyttä jonka tarkoitus on toisenlainen?

Parisuhteessa sen tyyppistä läheisyyttä ainakin pitäisi olla. Jos alkaa mennä huonosti niin usein ihmiset kokevat, että se tapahtui silloin, "kun ei enää koskaan kävelty käsi kädessä", tai "hän ei koskaan enää tullut halaamaan minua". Entä sitten parisuhteen ulkopuolella? Parisuhteessa koemme helposti omistavamme toisen läheisyyden, ja jos kumppani saa läheisyyttä toiselta ihmiseltä, se on pettämistä. Kuitenkin, miten ihanaa olisi joskus istua ystävän kanssa sohvalla katsomassa elokuvaa, hieroa hänen käsivarsiaan ja pitää kainalossa jos hänellä on elämässä aika, jolloin hän tarvitsee läheisyyttä ja sitä, että joku osoittaa hyväksyvänsä hänet aivan omana itsenään, omissa nahoissaan. Miksi läheisyys on iskemistä, kähmimistä ja likaista? Ja pitäisikö aina se tarve koskea olla sellainen "sinä olet niin kaunis, että tahdon koskea sinua" tyyppinen, vai voisiko se olla "sinä olet ihminen ja minä välitän sinusta" tai "anna minä kannattelen sinua hetken" tyyppinen myös.

Ihminen voi toki saada voimaannuttavan kokemuksen toisesta ihmisestä ilman kosketustakin, eivätkä kaikki tahdo päästää toista kovin lähelle. On kuitenkin paljon ihmisiä jotka ovat masentuneita, eivät tunne olevansa "kauniita" tai toisten hyväksymiä, niitä jotka tuntevat olevansa täysin yksin. Voisin melko varmaksi sanoa, että läheisyys ja se, että joku vaan on iholla ilman sitä iskemistä ja odotuksia, helpottaisi ainakin jotain pahaa oloa ja avaisi lukkoja. Ajallaan.

Minä voisin aina kosketella ja ihmetellä ihmisten käsiä ja ranteita. On itsellekkin hieno kokemus hieroa toisen päätä ja niskaa. Tuntea iho, lämpö ja siitä huokuva energia. Kosketus parantaa ja avaa meitä.

Minä olen saanut onneksi kokea elämässäni muutaman ystävyyden, jossa läheisyys on voinut hyvin olla myös sellaista, että katsotaan yhdessä leffaa sohvalla sylikkäin, ilman jännitteitä. Ne ovat muuttaneet minua parempaan silloin, kun elämässä ei ole ollut kaikki hyvin.
Haaveeni on kokea näitä ystävyyksiä läpi elämän. Ja toivon että ne muuttavat yhä minua parempaan -ja kohtaan ihmisiä joita minun läheisyyteni muuttaa parempaan.

Kiviaidan kunnostusta, kasvimaa, säilöntää

 Meidän tontin reunalla kulkee vanha kiviaita. Koko aita on sen verran päässyt puskittumaan vuosien ja vuosikymmenten saatossa, että se on ollut lähes täysin piilossa. Olen koittanut napsitella puskaa pienemmäksi muutaman kerran, mutta se on tuntunut tosi isolta ja turhauttavalta hommalta. Nyt päätettiin hellejakson kunniaksi, että aletaan yhdessä repiä kasvustoa irti ja kunnostamaan kiviaitaa. Hommaa on ollutkin! Puskien juuret on tietysti kivien väleissä, ja melkoista repimistä ja kivien siirtelyä on saanut tehdä, että alueen on saanut puhtaaksi.

Tästä kuvasta saattaa hiukan nähdä miten puskittunut alue on ollut, vaikka en hokannut ottaa ennen kuvaa.. Nurmikko aidan edessä on tummana puskien varsista ja juurista, ja katajan alaosa on hyvin toispuoleinen, koska aitauksen päällä tätä puolta on varjostanut puskat. Loppuosasta on jo katkottu puskat, mutta juuria ei ole vielä revitty kivien välistä. Kiviä kasataan varmaan vielä päälle hiukan.


Kasvimaa on ollut menestys! Jännitettiin tuleeko siitä mitään, kun on vasta nyt käännetty, mutta lampaanpehku joka käännettiin pohjalle on tehnyt hyvää, ja kasvit kasvavat hienosti.

 Nyt kasvimaa on tämän näköinen

Perunat laitettiin myöhemmin, herne, persilja, tilli, salaatti, sipulit ja porkkanat kasvavat hienosti. Takana rehottaa öljyhamppu, josta kuivaan teetä. Tarkoitus on myös katsoa, saisiko hampusta siemeniä. Nyt ollaan hampunsiemenet ostettu ekokaupasta.

Eilen aamulenkillä söin metsästä ensimmäiset mustikat! Kohta alkaa marjakausi. Olen kuivattanut nyt yrteistä piharatamoa, nokkosta, voikukkaa, apilaa, horsmaa ja vadelmaa, sekä pakastanut kuusenkerkkiä ja ratamoa. Marjojen tultua pitää tehdä hilloja ja pakastaa muutenkin, sekä kuivata marjoja ja sieniä. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun olen kunnolla päässyt mukaan säilömispuuhiin ja ruuan kasvattamiseen. Tuntuu että ennen on sekä tämä talo tuntunut vielä vieraalta, että ollut keväällä niin paljon muuta, että olen myöhästynyt kaikesta. Ensivuodelle on jo suunnitelmia, ja niitty syrjemältä on kertaalleen käännetty lampaanpehkun kanssa, sinne tulee meidän juuresmaa.

Heinätalkoot on taas nurkan takana, elämä pihassa rehottaa kasvien ja pikkueläinten muodossa.

Klapipuuhaa ja kasvimaan tekoa. Talvivitamiinit ja univelkaa

 Pienet karitsat syntyivät. On kaunis kevät.

 Saatiin klapikone lainaksi, ja kaadetut puut pilkottua. Mies touhusi yhden viikonlopun puiden kimpussa, ja minäkin opin käyttämään kapikonetta. Nyt on puita isot kasat, ja ensi talvi pitäisi taas pärjätä.

Me ollaan melko huonoja nurmikon leikkaajia. Ja meillä on nurmikkoa ihan liikaa! Tänä keväänä päätettiin laittaa osa nurmikosta kasvimaaksi. Syötävää kuitenkin aina tarvitaan enemmän. Maan kääntämisen jälkeen ajettiin palanutta lampaan pehkua maahan ja odotettiin pari viikkoa.

 Sitten päästiin istuttamaan.

 Maahan tuli mansikoita, raparperia, ruohosipulia, sipulia, porkkanoita, lanttua ja selleriä. Perunoita vielä lisätään, ja tilli ja persilja. Tomaatit ja muut laitettaan kasvihuoneeseen. Kasvimaa on oikeasti isompi, kuin miltä se tässä näyttää, ja toivottavasti jotain syötävääkin tulee. Ensi vuonna sitten jos ei nyt!

Ensimmäisiä kertoja on ollut yli 20 asteen lämpötiloja. On riemastuttavaa olla pitkiä päiviä ulkona pihalla ja nauttia lämmöstä ja valosta. Nokkoset kasvavat kohisten, ja olen kerännyt ja kuivanut niitä paljon talven varalle. Kuivaan osaan pientä voikukkaa joukkoon, samaten horsmaa saa jo kerättyä teetä varten.
Vauva-arki on parasta arkea, vaikka univelka on jo aika hurja. Viime yönä heräsin neljä kertaa. 8.6. aion mennä äitini luokse Turkuun, ja nukkua kokonaiset yöunet. Nukahtaa kun haluan, ja herätä kun elimistö on virkeä. Tästä on haaveiltu! Viimeksi nukuin heräilemättä loka-marraskuun vaihteessa. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Mutta ei pidä valittaa, olen terve ja lapset on terveitä ja kaikki on hyvin. Kunhan pysyn hereillä autolla ajaessani niin kaikki varmasti myös tulee menemään hyvin -ja vauva-arkikin helpottaa kokoajan. Mitään en vaihtaisi pois.

Nätti kuin nokkonen pienenä! Luonnon satokausi alkaa.

Ensimmäiset nokkoset alkavat nousta! Nyt on aika kasata kasvikuivuri, kohta voi aloittaa keräämisen ja säilömisen. Ensimmäiset nokkostee mukillinen on jo juotu, maistui kesältä!

Aurinko paistaa ulkorakennuksiin! Hetkeksi ajatuksia ensi talveen..

 Siivosimme taas yhden huoneen ulkorakennuksesta. Mikä ihana ikkuna sieltä paljastui! Ihanan siitä tekee etenkin se, että siitä paistaa aurinko sisälle heti aamulla, ja koko navettarakennus on jotenkin aivan uuden valoisan oloinen. Vanhat ikkunat on kauniita. Vielä kun ne saa pestyä niin vau!

Ensi talvea täytyy tässä vaiheessa ajatella sen verran, että puita täytyy kaataa jotta pysytään lämpimänä silloinkin. Mies kaatoi tänä vuonna puita peltosaarekkeesta, joka on aika umpeen kasvanut. Se saa taas uutta eloa. Haaveena olisi saada lampaatkin sinne joskus vielä. Ikävä kyllä pellossa on timotein lisäksi apilaa, eikä se oikein sovi lampaalle. Joskus varmaan muutetaan pelto enemmän heille sopivaksi, ja sitten lampaita voisi laittaa tähänkin tien viereen. Jotenkin olisi kiva kun lampaita olisi muidenkin ihasteltavana, vaikka en tykkää ajatuksesta, että heitä vietäisi pois tontilta.

Puita on siis kaadettu, ja ne odottavat klapikonetta ja kesän kuivatusta! Puuhuone alkaakin olla aika tyhjä, tänä vuonna on kulunut todella paljon klapeja lämmitykseen.