Syksy ja aasin kuolema

Syksy tuli ja vei minulta aasin.
Hän nukkui minun viereeni, kivut jäi siihen. Mitä muuta voisi sanoa.  Minun minimörköni on poissa. Tämän asian kanssa pitää rimpuilla nyt jonkin aikaa.

Muuten syksy tuo tullessaan talon eristämistä kylmältä, puita saa taas polttaa ja nukahtaa illalla tulen loimuun. Viimeiset persiljat ja porkkanat nostin maasta. Navetta vaatii omat syyspuuhansa, eläimet valmistautuvat ja kasvattavat karvaa ja villaa. Pakastimessa on kesällä kasvaneita lihoja ja marjoja.
Minun päiväni ovat vähän alavireisiä, nukun huonosti vaikka vauva vihdoin nukkuisi paremmin. Moni asia on muuttunut vuoden aikana, ja huomaan että yritän sopeutua, vaikka aina ei ehkä kannattaisikaan. Odotan ensi vuodesta parempaa.
Omavaraisuuteen oleellisemmin liittyy taas itse yksin tekeminen ja pärjääminen. Minun tarpeeni olla täysin sitoutumaton mihinkään toisen ihmisen tekemiseen on kova. Tahdon oppia ihan kaiken tekemään itse.
Oleellisin uusin asia minkä tahdon oppia on metsästys. Minulla on jäniskoira jonka kanssa voisin tehdä töitä, minä oppisin kyllä ja hän myös. Ensi vuonna tavoitteeni on suorittaa kortti ja aloittaa hiljalleen harrastusta. Vielä me lähdetään yhdessä metsälle, ja tuodaan saalistakin.

Iiriksen munat, ja muuta oman ruuan ihastelua. Hevoshaksahdus.

Iiris on kaunis musta kana. Sulkajalkainen leppoisan oloinen tyttö, joka kerran päivästä lentää ulos karsinasta munimaan munan, ja sen jälkeen kotkottaa oven ulkopuolella odottamassa, että tullaan päästämään takaisin. On ilo saada taas omia munia! Vaihdoimme kanarotua maatiaiskanoista suurempiin, ja ensimmäisiä munia on alkanut tulla. Kanoja on vain kolme, ja kukko siihen päälle, mutta toivottavasti ensi vuonna kanaporukka kasvaa nokalla tai parilla. Suurempaa parvea ei oteta kuin jaksetaan munia käyttää. Koirat tietysti ilolla syövät ylimääräiset, mutta eivät kymmeniä kuitenkaan!

Omasta ruuasta nauttiminen on aivan järisyttävän ihmeellistä. Isoimpia arki-iloja lasten seuraamisen lisäksi on ne hetket, kun laittaa ruokaa suuhun, joka on kasvanut ihan omassa pihassa. Minä olen tehnyt tämän! Juuresten ja yrttien kasvun seuraaminen ja vaaliminen on tärkeää työtä, puhdas ruoka pitää meidät toivottavasti terveinä ja elinvoimaisina. Kaikessa on selviytymisen maku.
Ostetaan kyllä kaupasta vielä lihaa ja muuta tavaraa paljon -ihan liikaa. Pyrkimys eteenpäin ja omavaraisuuteen on kuitenkin vakaata. Vaikka hidasta.
Pakkasessa odottaa kukkoja ja kania, myöhemmin talvella tulee lampaan lihaa. Marjoja on syöty jo jonkinverran, mutta niitä riittää puuron päälle vielä pitkään. Pää raksuttaa jatkuvasti miettiessä ensi vuotta. Mitä lisää, mitä kokeilen, mitä tarvitaan, mitä voisin ehkä vaihtaa muihin tuotteisiin -ja kenen kanssa sitä vaihtokauppaa kävisin. Ruuan elinkierron näkeminen on huimin seikkailu minun elämässäni.



Minä olen haksahtanut suomenhevoseen. Kauniiseen sellaiseen. Punaruskeaan tyttöön. Hän on suuri ja uljas. Minä käyn häntä katsomassa ja kuvaamassa lähitilalla. Ollaan suunniteltu että ehkä joskus, kun on olosuhteet oikeat ja tilat myös, voidaan ottaa hevonen minulle ratsastettavaksi ja miehelle työhevoseksi. Mutta se on sitten joskus, jossain kaukana se haave. On kuitenkin ihana ihastella tätä hevosta, ja silitellä sen karvaa. Hän on onnellinen nyt, kunpa hän pysyisi onnellisena.

Maan makuja, yrttejä ja keittiöpuutarhahaaveita

Miten sitä jo odotteleekaan, että ensimmäiset voikukat ja nokkoset puskevat maasta! Itse kerättyjen yrttien sämpylöitä kaipaisi kovasti. Hätävarana leivottiin aurinkokuivatuilla tomaateilla ja pinaatilla maustettuja sämpylöitä ja nyyttejä.

Kirjastosta olen lainannut paljon inspiraatiokirjoja. Kasvien opettelu on vielä lapsenkengissä, tunnen vaan joidenkin tutumpien kasvien käyttöä. Nyt olisi haaveena kerätä teetarpeet koko vuodeksi. Olen innokas yrttiteen juoja, joten niitä tarvitaan.

Aurinko lämmittää minua, lapset kasvaa. Kohta maa on sulana ja voi rueta tositoimiin. Miten paljon onkaan opettelua! En ole koskaan ollut mikään viherpeukalo, mutta nyt on kipinä syttynyt kun on saanut syödä omasta maasta kasvaneita vihanneksia. Itse viljelty ruoka maistuu ihan erillaiselta kuin kaupasta ostettu, siinä on rakkautta toisella tavalla. Täytyy koittaa aloittaa hillitysti, lisätä vihanneksia ja yrttejä ajan kanssa -mutta kasvimaata kun on hienosti, ja uudellekin paikka on jo katsottu, niin ei millään meinaa pysyä suunnitelmat pienessä mittakaavassa :)

Kasvikuivuri tarvitaan, ehdottomasti.

"Irti oravanpyörästä", omavaraisuus ja eläminen

Tilasin meidän kirjastoon kirjan "Irti oravanpyörästä" joka oli ihan huikea elämys! Ihmiset on kovin erillaisia, mutta minulle se kirja edusti täydellistä maailmaa jota kohti suuntaaminen on ainut mahdollisuus olla onnellinen. Olen siitä onnellisessa asemassa, että tiedän mikä tekee minut onnelliseksi. Pohja minun onnellani on oikeilla puitteilla, sillä että minulla on mahdollisuus rahallisesti "köyhäillä" ilman makaroni-tonnikala linjaa, kasvattaa ruokaa itse, kerätä ja kuivattaa. Oppia luontoa ja elämään luonnosta. Minulla on nyt oikeat puitteet, loput onnesta minä luon itse.
Eniten minun elämääni ja energiaani on kuluttanut vääränlainen stressi. Kiirestressi. Stressi muiden ihmisten asioista. Minä en ole ns. ihmisihminen. Minun on aina ollut vaikea luoda ja pitää ystävyyssuhteita, etenkin koska niitä jotka jaksavat puhua asioista joista minä olen kiinnostunut ei ole tuntunut löytyvän. Mielelläni minä kasvattaisin yrttejä ja vihanneksia toisen ihmisen kanssa, joka olisi ystäväni eikä mieheni. Vaihtaisin elintarvikkeita ja niksejä, koittaisin tehdä saippuaa ja kehrätä lankaa. Eläin- ja luontoihminen minä olen kuitenkin voimakkaasti. Ilman yhteyttä niihin minä en ole olemassa.
Parhaiten minä tunnen eläväni, kun en kuluta paljoa, ja kun saan elää vähällä. Olen perusasioiden äärellä. Kun minulla ei ole rahaa. Tietysti raha on sellainen asia, jota kun nyt hetken olisi isompi summa, voisi laittaa puitteet kerralla kuntoon(ja etenkin maksaa lainaa pois), mutta silläkin hiljaksiin laittamisella on merkityksensä. Raha sumentaa monia asioita, ja tekee kiirettä. Minä tahdon että elämä on tässä ja nyt, voin rauhassa hidastaa ja olla yhteydessä tähän ympäristöön jossa elän. Olen niin kiitollinen kaikesta, tästä elinympäristöstä ja perheestäni. Elämä tuntuu ihanalta seikkailulta kokoajan! Minä olen vaan kotona, ja minä seikkailen! Minä pystyn, elän, luon, varaudun tulevaan ja opin. 

Omavaraisuus ei ole sellainen haave, että kaiken olisi tultava omasta takaa. Minulle tämä elämäntyyli on sellainen, että tahdon mahdollisimman pitkälle pärjätä omillani. Tahdon oppia tekemään töitä omani eteen, ja sitä kautta myös nauttimaan enemmän siitä mitä minulla on. Saa tehdä asioita lämmön ja ruuan eteen. Vuodenajoilla on selkeä merkitys näiden kanssa. Nytkin yö on ollut kylmä, keittiön puuhellassa palaa tuli ja odotan, että teevesi lämpiää. Juon yhä viime kesänä kerämistäni yrteistä tehtyä teetä, ja napsin pakkasesta omia valkoherukoita. Kyllä minä jaksan odottaa, että vesi lämpiää ja että voin ottaa villatakin pois päältä. Meillä on olemassa myös sähköhella, mutta siinä on jotain ihanaa tunnelmaa, kun odottaa teeveden kiehumista puuhellalla.
On eri asia elää, ja tuntea elävänsä. Toiset tuntevat elävänsä, kun tekevät työtä jossa ovat, toisille kaveri-illat ovat sitä tärkeintä elämää. Minulle se on tätä. Olen onneton toisenlaisessa elämässä ja todella elän vain tällaisessa. Olen niin kiitollinen tästä kaikesta.